Rakennuttamisen monipuoliset asiantuntijapalvelut 

Rakkon Oy | Helsinki | Espoo | Vantaa

Rakennuttaminen on aina moniulotteinen projekti, joka vaatii kokonaiskuvan ymmärrystä. Me huolehdimme asiakkaamme puolesta siitä, että projekti etenee työmaalla laadukkaasti sekä kustannustehokkaasti.
Pyydä tarjous

Rakennuttaminen

Toimimme projektinvetäjinä erilaisissa urakkamalleissa, ja olemme usein mukana jo suunnitteluvaiheessa. Toteutamme muun muassa suunnittelunohjauksen aina kilpailutuksiin saakka sekä kaikki tarvittavat projektinjohto- ja valvontatyöt itse työmailla. 



Olemme olleet projektinjohtotehtävissä esimerkiksi kauppakeskusten, toimistojen sekä suojeltujen rakennusten muutostöissä.

Valvonta

Työmaiden valvontatehtävissä käytämme moderneja työtapoja sekä uusia tekniikoita työn tehostukseen sekä raportointiin. Toimimme itsenäisenä ja puolueettomana konsulttina, joka valvoo ja ohjaa esimerkiksi rakentamisen laatua ja turvallisuutta. 



Tarkkailemme myös rakennustöiden laatua sekä sujuvuutta, jotta työt edistyvät aikataulussa ja asiakkaan määrittelemien kriteerien mukaisesti.

Vastaava työnjohto

Työmaille tarvitaan aina vastaava mestari eli työnjohtaja, joka ottaa rakennusprojektista kokonaisvastuun. Tarjoamme ammattitaitoisia ja asiantuntevia vastaavan työnjohtajan palveluita erilaisiin urakoihin. 

Tekninen isännöinti

Toimimme asunto-osakeyhtiöiden edunvalvojana rakennus- ja remonttiprojektien yhteydessä. Valvomme töiden etenemistä ja teemme tarkistuksia valmiisiin kohteisiin. 


Toteutamme esimerkiksi:

  • Huoneistoremonttien valvonnat
  • Kosteusmittaukset
  • Linjasaneerausten valvonta- ja rakennuttajatehtävät
  • PTS-töiden rakennuttamiset ja valvonnat
Share by: